Tähän mennessä tapahtunutta

Tervetuloa Märkä Betoni blogiin. Kerromme tässä blogissa perheemme kamppailusta sisäilmaongelman kanssa. Jaamme myös tietoa asian ympärille liittyvistä asioista, esim. mitä asioita tulisi huomioida ettei vastaavaa pääse tapahtumaan. Olemme saaneet monia yhteydenottoja ja lukeneet vastaavista tapauksista netistä joten selkeästi vastaavia ongelmia on monilla muillakin ihmisillä.

Tässä selailua helpottava kronologinen luettelo tapahtumista. Päivitämme listaa tilanteen mukaan.

Tähän menessä tapahtunut:

- 2013 Joulukuu rakennusprojekti valmistui. Pääsimme muuttamaan uuteen omakotitaloomme.

 - 2015 kesän loppupuolella perheen isä alkoi sairastelemaan, myös perheen vastasyntynyt oireili.

- 2016 Helmikuu perheen äiti sairastui keuhkokuumeeseen, tämä vei hänet sairaalahoitoon. Lapsiperheiden kotipalvelu oli tällöin perheen apuna.

- 2016 Huhtikuu vaihdoimme asuntoja kolmen viikon ajaksi isoisän ja hänen vaimonsa kanssa.

- 2016 Huhtikuu tilasimme kotiimme homekoirat jotka paikansivat sisäilmaongelman talon parkettilattioista.

- 2016 Huhtikuu Kaupungin terveystarkastaja kävi tarkastamassa tilanteen

-2016 Huhtikuu muutimme vuokralle isoisän taloon. Isoisä ja hänen vaimonsa muuttivat vuokra-asuntoon kunnes oma talomme olisi kunnossa.

- 2016 Huhtikuu Polygon Oy tilattiin paikalle tutkimaan taloa.

- 2016 Toukokuussa tutkimuksissa todettiin sisäilmaongelma. Parketin alla oleva askeläänieriste oli reagoinut märän betonin kanssa ja tästa johtuen aiheuttanut sisäilmaongelman (VOC). Samalla todettiin vuotokohtia ulkoseinien raoissa. Nämä johtuivat rakentajan huolimattomuudesta / kosteussuunnitelman laiminlyönnistä.

- 2016 Kesäkuu laadimme reklamaation rakentajalle. Korjaus tulisi suorittaa Polygon Oy:n neuvomalla tavalla.

- 2016 Kesäkuu rakentaja vastasi reklamaatioon ja kertoi aloittavansa korjaustoimenpiteet. Betonin kuivauksesta vastasi A-kuivaus.

- 2016 Kesäkuu rakentaja ilmoitti ettei suostu uusimaan parkettia vaikkakin tutkimuksissa oli todettu sen todennäköisesti vioittuneen ongelman yhteydessä. Parketti asennettiin takaisin.

- 2016 Heinäkuu rakentaja ilmoitti korjauksen valmistuneen.

- 2016 Elokuu lähetimme rakentajalle vaatimuksen ongelmasta aiheutuneista kuluista kuten tutkimuskulut, vuokra jne. Kuluja oli tässä vaiheessa kerääntynyt perheellemme huomattava summa.

- 2016 Elokuu muutimme takaisin omaan kotiimme. Rakentaja ei vastaa vaatimuksiimme.

- 2016 Syyskuu rakentajan lakimies otti kirjallisesti yhteyttä kertoen ettei rakentaja koe olevansa korvausvelvollinen. Myös rakentaja olisi ns. varaton. Rakentaja jatkaa urakointia uuden osakeyhtiön nimissä.

- 2016 Syyskuu toimitimme vaatimuksen kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.

- 2016 Lokakuussa perheemme alkoi taas sairastelemaan. Korjaus todettiin epäonnistuneeksi.

- 2016 Lokakuussa muutimme vuokra-asuntoon pois kodistamme (taas).

- 2016 Marraskuu homekoirat merkkasivat uudestaan kaikki parkettipinnat kodissamme. Polygon Oy totesi korjaustoimenpiteiden epäonnistuneen.

- 2016 Marraskuu perheen isä sai astmadiagnoosin (B-lausunto)

- 2017 Tammikuu saimme rakentajan lakimieheltä uuden 'painostuskirjeen'

- 2017 Helmikuu Korjaustoimenpiteitä tehty meidän toimesta ja kaikki parkettilattiat vaihdettu kivilattiaan.

- 2017 Helmikuu Muutimme takaisin kotiimme

- 2017 Syyskyy Ajatuksia korjauksen onnistumisesta

-------------------------------------------------

MUUTA:

Tässä muutama kohta jotka kannattaa huomioida ennen rakennusurakkaa

Yhteydenottoja sairastuneilta

Aiheutuneita taloudellisia kuluja (2017 tammikuu mennessä) on kerääntynyt yli 10 000 euroa. Muita satunnaisia kuluja kuten sairaalakäynnit, lääkitykset, poissaolot töistä, menetetty irtaimisto, uudet lattiapinnat yms emme ole tähän laskeneet joten todellisuudessa summa on huomattavasti suurempi.

Perheen äiti ei ole pystynyt palaamaan työelämään keuhkokuumeen ja tämän jälkeisten tunnistamattomien oireiden takia. (Äiti palannut töihin maaliskuussa 2017 kevennetysti)

Perheen isälle annettu astmadiagnoosi (B-lausunto). Selkeää yliherkistymistä useille materiaaleille kuten liimatlevyt, mdf, laminaatit yms.

Perheen pienin kärsii edelleen öisestä yskästä (astma?).

Rakentaja ei aio korvata aiheutuneita kuluja. Urakointia hän jatkaa uudella yrityksellä.

Rakentaja teki korjauksen puutteellisesti (puuttellinen tiivistys, vanhan lattian takaisinasennus) jonka takia jouduimme muuttamaan toistamiseen pois kodistamme. (Palattu helmikuussa 2017)



Päivitetty 1.9.2017

Kommentit

  1. Ei yhtään pilkkua ole eksynyt noihin teksteihin.

    VastaaPoista
  2. Siis oletteko uudelleen joutuneet muuttamaan pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, muutimme toisen kerran pois koska korjaus oli epäonnistunut

      Poista
  3. Siis kivilaatoituskaan ei auttanut? Siis ettekö nytkään voi asu talossa?

    VastaaPoista
  4. Siis asutte nyt talossa?

    VastaaPoista


  5. Meillä 2011 valmistunut talo jossa epäilemme samaa ongelmaa.

    Mielenkiinnosta kysyn:
    Millainen askeläänieriste teillä oli?
    Oliko pelkkä solumuovi vai sellainen missä muovi+solumuovi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, SOLUMUOVI PROF 2MM 1,2X25M. vaikkakin Polygonin tutkija mainitsi että ongelmaa on ollut muidenkin askeläänieristeiden kanssa. Oma mielipide on se että jos kyseessä on muovinen, riski on olemassa. Ensimmäisenä irroittaisin muutaman lankun pois mittaisin heti betonin pintakosteuden

      Poista
  6. Tuttu ongelma täälläkin. Haluaisin muutaman sanan vaihtaa privana. Voisitko ottaa yhteyttä jtnevala + at + suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustelimme asiasta sähköpostilla. hyvinkin samanlainen tapaus kyseessä

      Poista
  7. Hei, pystyittekö jättämään vanhat huonekalut(sohva, sänky yms.)/tuulettuiko ne "itsestään" ajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasta huonekaluja olemme luopuneet, osa on vielä käytössä. Lähtökohtaisesti nuo loputkin pitää uusia ajan myötä sillä aiheuttavat pientä oireilua edelleen ainakin itselleni. Uudet huonekalut pitää sitten valita harkitusti sillä nekin voivat aiheuttaa yliherkistyneille oireita.

      Poista
  8. Tupla homekoira vaikutti pätevältä laadunvarmistukselta tuon palvelun osalta. Voitko laittaa privana viestiä. Kyselisin mielelläni tuosta yhden täsmentävän. nemppa a' hotmail .com

    VastaaPoista
  9. Jep..tällaisessa kierteessä jo 5 vuotta. Me pöljät myimme asunnon remontoitavana kohteena ja jouduimme vuokra-asuntojen armoille. Ne kaikki ovat tuota samaa kuraa täynnä. Rahat ja terveys menny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tullut itsekkin siihen johtopäätökseen että näitä ongelmia on pilvin pimein mutta syy seuraus suhdetta ei ymmärretä. Eivätkä monet reagoi näihin sisäilmaongelmiin millään tavoin. Tilanne on yleensä eri kun terveys on siinä pisteessä että pienikin määrä riittää. Oletteko harkinneet hirsi tai rossipohjaista taloa? Voitko kertoa oireista/taustasta hieman?

      Poista
  10. Kaikki alkoi 5 v sitten ostimme oman talon. Uudehko...löytti hometta ja myrkkyhä. Tarkoituksenamme voimavarojen salliessa on rakentaa hirsitaloh. Pari tonttikauppaa mennyt mönkään...nyt kyllä kohta pitää ottaa joku tontti vaan. Toki meidän taloudelliset tappiot ovat lähempänä 100 t euroa joten säästääkin on pitänyt. 5 vuoden aikana 10 muuttoa...osan tutkitutin... lopulta annoin periksi ja kukkaro. Joissakin olen voinut olla vuoden joissakin pari päivää. Tällä hetkellä taas ns. koditon ja pakkanen paukkuu. Oireet ovat tulipalon tunne keuhkoissa sekä suolisto ja vatsa oireita, pahoinvointia jne. Toisella lapsella myös toisella ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydätte ns. puhtaan asunnon tai saatte semmoisen rakennettua pian. Moni ei ymmärrä miten elämä voi muuttua näiden juttujen kanssa. Voimia teille, koko perheelle.

      Poista

Lähetä kommentti

Huom. kommentoinnissa on ollut ongelmia Safari selaimen kanssa. Suosittelen käyttämään jotain toista selainta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia korjauksen onnistumisesta

Betoni, askeläänieriste ja VOC. Mistä on oikein kyse?